Forums

I'll just post these here for all to read and you can use them freely any way you wish.

Some background:
MikroBitti is the oldest and most prestigious computer magazine in Finland. In early 90's it had section called "Konsolaatikko" (laatikko is Finnish for box, referring to both shape of consoles and a magazine article). These are SMS game reviews from the magazines I happen to have, translated to my best ability.
All reviews by Jukka Tapanimäki, creator of several C64 games including Netherworld. He died 2000.

MB1/90 (first Konsolaatikko)

Ninjaing and gun heroes

Shinobi is Sega's coin-op, easiest to recognize from line of Marilyn poster halfway first level. The game is straight forward, honestly commando-spirited murder business. you begin with throwing stars and fists, but swords, grenades and other can be found to add options. Levels are guised as special missions. for example in end of first level waits a heavily armored giant and on second level a well-manned helicopter. Between levels you can gather ninja magic on bonus tracks where you throw stars at back and forth running guys. Shinobi is externally sweet and has well-finished playability, but the mundane format didn't give special vibes.
Light gun is nice thingie because it lets you slaughter characters on the screen "for real". Sega's Wanted offers genuine gunpowder-reeking western stuff. Although it is unintentionally comical that gun says Light Phaser. Game tests gunnery skills in various scenarios, first of which empties city of trash folk. Triggerfinger must be controlled, as killing innocent civilians isn't acceptable. In second part you ride like a storm wind and try to hit moving targets for change. Game also has trick shooting where you drop cans in genuine Alan Ladd style.
As an old marksman I assumed the job much easier, but what happened was most of ammo ending all around walls. Only after changing to sturdy shotgun grip I started to get results. Pointing at screen is itself is entertaining, so with a bit of imagination Wanted has been made a first class game.

Shinobi 3/5
Wanted 4/5

MB4/90

Alex-brad's foolings

Sega's Alex Kidd: High-Tech World depicts harsh life of little Japanese prince. To get to local arcade Alex must find eight map pieces from palace.
Apparently game is from series "101 for little folks". Alex must do homework by answering odd multiple choice questions ("What is password for Space Harrier level 15?"). Alex mustn't touch daddy's computer. Alex mustn't put head in laundry cauldron. If Alex is bad, Alex dies. And game starts again from beginning.
When map is full you get to a forest inhabited by ninjamen. But first section is so numbing you can't bother to play it. I can't understand.

Coin-op conversions

Finally quick reviews of couple older coin-ops.
Irem's surreal R-Type is a shoot-'em-up classic of bonus weapons and boss monsters, but how does it convert to Sega? Converts fine, as graphics are fantastic and playability almost equal to coin-op. Only complaint is the flashing avatar, which looks ugly and occasionally practically disturbs playing.
Less successful coin-op conversion is helicopter game Thunder Blade. Vertically scrolling parts are anemic and first level has non of original's great zooming. Threedimentional part's scrolling is sticky and playability lousy. Not Recommended.

Alex Kidd: High-Tech World: 62
R-Type: 89
Thunder Blade: 56

MB8/90

Vrum, vrum, vroom

First there were car games, then became fashionable miscellaneous mixtures of driving and shooting, until somebody realized chasing other cars was the most natural thing to add.
Taito's coin-op Chase H.Q. is the most famous pioneer work of the concept. Player has role of detective driving recklessly a civilian car with mission to crush flat wanted speed maniacs. Sega versions is strangely mild all the way to graphics and beeping music. Threedimensionally rolling road does have feeling of speed, but it turns with odd jumpy way and point of view is too low. Pad's button selection has diminished to gears, gas and turbo, so there's no break, which is truly frustrating in tight curves. After getting some feel the game starts to work, but still isn't able to pump enough adrenalin into circulation. Primary mental image it left is disappointed feeling.
Sega's Battle Out Run is like a trimmed down version of Chase H.Q., but considerably more playable and in whole different league at graphics. Control of red Ferrari changing along smoothly curving three-lane road has excellent feel. Except that car moves so slowly sideways that you don't have time to dodge crawlers appearing in corner. Fortunately going bit offroad doesn't considerably bother traveling. Difficulty level has been worked out very carefully. When you finally catch the bad guy and start to crash him, the effort becomes nerve-wrecking fight for seconds.
You'll gladly jam the cartridge in machine just for driving. If only Sega bothered to put in rolling hills, like in Ni****do's Rad Racer, the result would be a top class driving game.

Chase H.Q.: 70
Battle Out Run: 81

MB9/90

Rumble of Kalashnikov

Operation Wolf is (ages) old coin-op by Taito, the power of which was based on slaughtering pixels with a sturdy light rifle. Into Sega the game translates well, even though instead of rifle you have less impressive Light Phaser. There's nothing deep in the game, you just reap slowly scrolling screen empty of enemies and watch out for civilians. The most unusual idea is that other hand holds ordinary pad that's used as grenade launcher.
Let others ponder about morale of such human slaughter, as game OW is extremely successful, just difficult enough, intensive by feeling and finalized with fine graphics. Definitely Sega's best light gun game.
Other Sega's rumble-and-charge game is Double Hawk. It's made like a light gun game, but you use regular pad for shooting. Rambo-ish hero's upper body is moved along bottom, slowly jerking sights over scenery and the system doesn't even work particularly well. After Operation Wolf the game feels numbingly sticky uphill grinding. Two-player option adds some interest, but monotonity and rough graphics are last nail to coffin.

Operation Wolf: 83
Double Hawk: 66

Thanks for putting that effort in!

I've added them to the site, so they also show up on the game pages.

Thank you for creating these translations. Do you have write-ups of the reviews in the original Finnish?

No, I just wrote the translations. I can do it later, but there's something else first - turns out I did have some more of these.
Coming... next time I have nothing to do.

Some more background.

1987-1991 MikroBitti had an annual/semi-annual special called simply Pelit(=Games), originally subtitled "computer game yearbook". Originally it was just a collection of all game reviews of year's MBs. Then they began adding new articles to it, moved from annual to Spring and Autumn issues and finally 1992 started Pelit as separate games magazine that still exists.
I believe the two 1990 Pelit issues are only ones where Konsolaatikko (or any console) reviews are included and of those I have Autumn.

These are in fact rewritten reviews from MB 7-12/90. As you see above, the original reviews more or less were two or more games in once article. But in Pelit (1990 Autumn) each review is separate, so they had to be slightly rewritten.
However it doesn't for some reason include all SMS reviews from those issues, for example Double Hawk is missing.
The Pelit versions had added rating for graphics, sound, playability and "attraction" (I can't think for this better than literal translation). The general score remained same.

The added scores for games above:

Chase H.Q. (70)

Graphics: 69
Sound: 62
Playability: 70
Attraction: 75

Battle Out Run (81)

Graphics: 85
Sound: 82
Playability: 80
Attraction: 78

Operation Wolf (83)

Graphics: 79
Sound: 75
Playability: 82
Attraction: 80

Tennis Ace

Tässäpä oiva peli kaikille segaileville pikkubeckereille ja -navratiloville. Segan urheilutarjonta ei päätä huimaa ja tasokin on ollut aika vaihtelevaa, mutta tennisässä venyy niukkaa erävoittoon tie-brakessa.
Tennis Acen vahvin puoli on monipuolinen sisältö, sikäli kun Pongia vastaavaan peli-ideaan yleensä mahtuu monipuolisuutta. Pelaaminen onnistuu yksin tai kaksin sekä eräänlaisessa sekanelinpelissä, jossa kaverukset voivat pelata joko tiiminä tai toisiaan vastaan parinaan tietokoneen ohjaama ukkeli. Laajassa optiovalikoimassa löytyy sellainenkin erikoisuus kuin erilaiset kentän pinnoitteet. Äänipuolella on kuusi valinnaista taustamusiikkia, jotka kaikki kuitenkin ovat samaa puuduttavaa piipitystä.
Syötön antaminen on kuvattu animoidussa sivukuvassa, pelin aikana näkymä on suoraan ylhäältä. Tavallisten rysty- ja kämmenlyöntien lisäksi valikoimaan kuuluvat pysäytys-, nosto-, ja iskulyönnit, myös lentolyönnit verkolta ovat mahdollisia. Peli on varsin suurpiirteinen iskujen osumisessa, yleensä riittää kun huitaisee pallon suuntaan, mutta lyönnin suuntaaminen haluamaansa suuntaan onkin jo huomattavasti hankalampaa.
Pelituntumassa ei ole muuta valittamista kuin ottelijoiden liikkuminen, joka muistuttaa nestemäisessä ilmakehässä liikkumista, sama pätee palloon. Nopeus on kuitenkin pelattavuuden kannalta sopiva, tiiviimpi tempo alkaisikin tuntua pingikseltä. Tennis Acessa riittää pelaamista pitkäksi aikaa, jos ei kovin nirsoksi heittäydy.

Here's a fine game for all Segaing little Beckers and Navratilovas. Sega's sports offerings aren't dizzying and quality has been quite varying, but tennis ace stretches to barely win set in tie-brake.
The strongest aspect of Tennis Ace is diversity, as far as a game concept equivalent to Pong can have diversity. You can have one or two players and a kind of mixed doubles, where buddies can play as team or against each other partnered by computer controlled fellow. Wide selection of options includes such specialty as different court surfaces. On sounds you have six background musics to choose, which however are all similar numbing beeping.
Serving is shown in animated side image, during play view is directly from above. Besides regular backhand and flat stroke there's choice of drop shot, lob and smash, also volley on net is possible. Game is rather magnanimous on strokes connecting, usually it's enough to swing in direction of ball, but aiming the stroke where you want to is quite a lot harder.
Only thing to complain about game feel is player movement, which resembles moving in liquid atmosphere, same goes for ball. However speed is suitable for playability, tighter tempo would begin to feel like table tennis. There's plenty to play in Tennis Ace, if you're not too picky.

Graphics: 75
Sound: 68
Playability: 82
Attraction: 77

Total score: 82

California Games

Kotimikroilijoille tuttu perijenkkiläisiä nuorisohuveja simuloiva paketti on inkarnoitunut vähän joka koneelle. Eipä siinä olekaan mitään ihmettelemistä. Pelin aihepiiri toimii ärsykkeenä myyville mielikuville: räikeissä shortseissa lautailevia kalifornialaisia bodareja, hyvävartaloisia bikinikaunottaria, paahdetta ja ruskettunutta pintaa.
Urheilupeleille epätyypillisesti CG ei vaadi ankaraa ohjaimen renkutusta, vaan monipuolisen ja -mutkaisen ohjauksen hallintaa. Alkuperäiseen versioon verrattuna grafiikkaa, ääniä tai edes pelattavuutta ei ole muutettu juuri mihinkään suuntaan.
Foot Bag eli narupallon potkiminen oli ainakin kotimikroissa mielenkiintoisin laji, mutta Segan versiossa se on toteutettu kehnosti. Miekkosella on niin hitaat nivelet, että pallo karkaa ensimmäisestä huonosti suunnatusta potkusta. Rampissa temppuilu rullalaudalla on ehkä paketin paras laji, mutta hankalat ohjauskomennot eivät aivan heti mene selkäytimeen.
Rullaluistelu sekä BMX-pyöräily ovat myös paremmasta päästä. Edellisessä viuhdotaan jalkakäytävällä, joka on täynnä roskaa, viemärinkansia ja muita esteitä, jälkimmäisessä taas tehdään akrobaattitemppuja mäkisellä radalla. Surffailun vielä kestää, mutta frisbeen heiton apaattinen tylsyys ei Segan versiossa ole muuksi muuttunut.
Pienellä porukalla pelatessa kalifornialaiset pelit ovat oivaa ajantappohuvia, mutta yksin pelatessa on vaikea pidätellä haukotusta. Menestyksestään huolimatta California Games on mielistäni Epyxin urheilusarjan huonoin, mutta toistakin mieltä saa olla.

Package familiar to home computerists simulating true American youth activities has incarnated to about every system. Nothing to wonder about on that. Game's subjects inspires selling mental images: Californian bodybuilders boarding in bright shorts, shapely bikini beauties, sunshine and tanned skin.
Atypically for sport games CG doesn't require fast pad jerking, but learning diverse and complicated control. Compared to original version, graphics, sounds or even playability have hardly changed in any way. Foot Bag or stringball kicking was at least in home computers the most interesting sport, but in Sega version it's badly made. The guy has so slow joints that ball escapes on first poorly aimed kick. Doing tricks on skateboard in ramp is perhaps best sport in package, but tricky controls don't quite right away get in spinal cord.
Rollerskating and BMX biking are also better ones. In former you swish along sidewalk full of trash, sewer covers and other obstacles, in latter you do acrobatics on a hilly track. Surfing is tolerable, but the apathetic boredom of frisbee throwing hasn't changed to different in Sega version.
Playing with small crowd Californian games are good time-killing fun, but playing alone it's hard to hold back yawn. Despite its success California Games is in my opinion worst of Epyx' sports series, but you're allowed to disagree.

Graphics: 77
Sound: 78
Playability: 79
Attraction: 72

Total score: 80

Dynamite Dux

Dynamiitiankkojen edesottamuksiin tutustuttiin kotimikroilla jo aikoja sitten, mutta yllättäen Segan versio hakkaa ne kaikki pelattavuudessa ja osittain myös grafiikassa. Kyseessä on mätkimispeli, jossa nyrkkeilyhanskaiset ankkapolot rytistävät kumoon eläinaiheista hirviökuntaa mitä erilaisemmilla käteen osuvilla välineillä sekä räjähtävillä pyöritysiskuilla.
Vaakaan vierivissä fantasiamaisemissa voi tepastella yksin tai kaksin, jolloin liekinheittimistä, ohjuksista ja kivenmurikoista kinastelee ankkaveljesten reipas parivaljakko. Peliin on saatu kiinnostavuutta lisäävää vaihtelua sijoittamalla puolimatkaan risteys, jossa voi valita mieleisensä kulkutien. Isompiin mörköihin, kuten vallattomiin tuliolentoihin ja kivimiehiin törmätään pariinkin otteeseen, tason puolivälissä ja lopussa.
Sekä sankarit että söpöt nallehirviöt ovat sympaattisia persoonallisuuksia ja pelissä on muutenkin mainio sarjakuvamaisen surrealistinen tunnelma. Taustagrafiikaltaan peli on ehdottomasti Segan parhaimmistoa, itse asiassa taso on täysin vertailukelpoinen Amigan version kanssa.
Amigan ja kuusnelosen versioihin verrattuna Segan DD on selvästi nautittavampi. Varsinkin loppuhirviöiden kanssa kahinointi on paremmin normaalille keskivertopelaajalle mitoitettua. Erinomaisen toimivuuden kääntöpuolena on kuitenkin liiallinen helppous. Alkuun ei tarvitse palata, minkä vuoksi selvitin koko hoidon suunnilleen puolessa tunnissa. Niinpä peliä voi suositella vain hyvin nuorille tai täydellisille aloittelijoille.

Actions of dynamite ducks have been seen in home computers for long, but surprisingly Sega version beats them all in playability and also partially in graphics. This is a beat'em-up, in which poor ducks with boxing gloves rumble down animal-themed monsterdom with most variable equipment they can find and with explosive spinning hits.
In vertically scrolling fantasy scenery you can walk alone or on two, when jolly pair of duck brothers quarrels on flamethrowers, missiles and boulders. Game has been made more interesting and variable by adding halfway forks where you can choose your way. Bigger ogres like wild fire creatures and stonemen we meet couple times, in halfway and end of level.
Both the heroes and cute teddymonsters are sympathetic personalities and game in general has fine comic-like surreal feel to it. On background graphics the game is definitely among best of Sega, in fact quality is fully comparable to Amiga version.
Compared to Amiga and C64 versions Sega's DD is clearly more enjoyable. Especially duking it out with end bosses has been better fitted for normal average player. Downside of excellent functionality is being too easy. Because you don't have to return to beginning, I beat the whole thing in about half an hour. Therefore game can only be recommended for very young or utter beginners.

Graphics: 89
Sound: 80
Playability: 85
Attraction: 79

Total score: 80

Shanghai

Shangai harhailee sujuvasti elektronisen viihteen rajamaastossa. Se ei ole hyppelypeli, ammuntapeli tai edes seikkailupeli, vaan eräänlainen kiinalainen pasianssi, jota pelataan Mah Jong -palikoilla.
Pelin alussa mutkikkailla kuvioilla koristellut tiilet on ladottu pöytään laakeaksi pyramidiksi, jota kutsutaan lohikäärmekuvioksi. Tarkoituksena on tyhjentää läjä paloista, mikä tapahtuu siten, että etsitään kaksi identtistä nappulaa, jotka voi poistaa muita nappuloita häiritsemättä, toisin sanoen palikan on oltava pinon päällä ja oikealla tai vasemmalla on oltava vapaata tilaa.
Pasianssin tyylisen yksinpelin lisäksi Sanghaissa voi kilpailla kaverinsa kanssa, jolloin siirtovuoro vaihtuu tasaisin välein. Lisäksi löytyy turnauspeli, jossa pelaajat voivat tehdä ennätyksiä saman palikkakasan tyhjentämisessä. Ratkaistavaksi voi valita täysin satunnaisen sekoituksen tai jonkin kymmenestä valmiiksi laaditusta kuviosta, jotka on tarkoituksella tehty mahdollisimman hankaliksi.
Pelinappulat on koristeltu niin monimutkaisilla merkeillä ja kuvilla, että aluksi yhdenkin parin löytäminen on ankara ponnistus. Pelillä taitaa kuitenkin olla melkoinen havaintokykyä kehittävä vaikutus, sillä jokaisen istunnon jälkeen parit alkaa nähdä yhä nopeammin ja pelaajalle kehittyy myös kyky nähdä tilanteen taktiset nyanssit. Tyypillisen itämaista syvämietteistä tunnelmaa täydentää muutama valinnainen taustamusiikki.
Näin alkeellinen peli-idea ei ehkä kuulosta kovin innostavalta, mutta ihme kyllä pelin ääressä tulee istuneeksi tuntitolkulla eikä sen ajaton lumous aivan hetkessä haalistu. Suositellaan stressilääkkeeksi.

Shangai is smoothly lost in borderlands of electronic entertainment. It is not platformer, shooter or even adventure game but a sort of Chinese solitaire played with Mah Jong blocks.
In beginning of game the tiles decorated with complicated patterns are laid on table in wide pyramid known as dragon pattern. Purpose is to empty the pile of pieces which happens by finding two identical pieces that can be removed without disturbing other pieces, in other words block must be on top of pile and there must be free space right or left.
Besides solitaire style single player you can compete with your buddy in Shanghai, when turns change in regular intervals. There's also tournament game where players can do records emptying same pile of blocks. to solve you can choose a random mix or one of ten preset patterns, which have been purposely made as difficult as possible.
Gamepieces are decorated with so complicated markings and pictures that in beginning even finding one pair is a hard task. But the game appears to have considerable effect of improving observation abilities, as after every session one starts to see pairs ever faster and player also develops ability to see tactical nuances of situation.
Typically oriental atmosphere of deep thought is completed by few optional background musics. So primitive game concept may not sound very exciting, but oddly one ends up sitting at the game for hours and its timeless charm doesn't fade in a moment. Recommended as stress cure.

Graphics: 75
Sound: 79
Playability: 85
Attraction: 89

Total score: 88

You're welcome to add them to the site, just navigate to a URL like

http://www.smspower.org/Reviews/TennisAce-SMS-Pelit-Autumn1990

click on "Template - Review" and go from there. Don't forget to leave a blank line between paragraphs and use the Preview button.

Um... how about you do that for me?
My internet use is a bit troubled due my lo-tech systems.

Thanks for these, I added them for you.

Here's original Finnish versions for the ones in the first post.

Ninjailua ja pyssysankareita

Shinobi on Segan kolikkopeli, jonka varmin tuntomerkki on ensimmäisen tason puolivälistä löytyvä rivistö Marilyn-julisteita. Peli on suoraviivaista ja rehdin kommandohenkistä murhameininkiä. Aluksi aseistuksena on heittotähdet ja nyrkit, mutta valikoimaan voi lisätä miekkoja, kranaatteja ja muuta kättä pidempää. Tasot on puettu erikoistehtävien hahmoon. Esimerkiksi ensimmäisen tason lopussa odottaa vahvasti haarniskoitu jättiläinen ja toisella tasolla tuhdisti miehitetty helikopteri. Tasojen välissä voi haalia ninja-magiaa bonusradoilla, missä viskellään heittotähdillä edes takaisin säntääviä ukkeleita. Shinobi on ulkoisesti sievä ja pelattavuudeltaan hiottu, mutta formaatin tavanomaisuus ei ihmeempiä vibroja herätellyt.
Valopistooli on siitä kiva kapistus, että kuvaruudulla koikkeloivia hahmoja voi lahdata "oikeasti". Segan Wanted tarjoaa aitoa ruudinkatkuista lännenmeininkiä. Vaikka onhan se tietysti tahattoman koomista, että aseessa lukee Light Phaser. Pelissä asetaidot testataan vaihtelevissa skenaarioissa, joista ensimmäisessä tyhjennetään kaupunki rikollisesta roskaväestä. Liipasinsormea on hiukan hillittävä, sillä viattomien sivustakatsojien murhaamiseen ei suhtauduta suopeasti. Toisessa osiossa ratsastetaan myrskytuulen lailla ja yritetään vaihteeksi osua liikkuviin maaleihin. Pelistä löytyy myös trikkiamuntaa, jossa pudotellaan purtiloita aitoon Alan Ladd -tyyliin.
Vanhana valioluokan ampujana kuvittelin homman paljon helpommaksi, mutta niinhän siinä kävi, että suurin osa ammuksista ropsahteli päin seiniä. Vasta omaksuttuani tukevan pumppuhaulikko-otteen alkoi syntyä tulosta. Ruudulle sohiminen on sinänsä viihdyttävää, joten ripauksella mielikuvitusta Wantedista on saatu ensiluokkainen peli.

Alex-kakaran sekoilut

Segan Alex Kidd: High-Tech World on kuvaus japanilaisen pikkuprinssin kovasta elämästä. Päästälseen paikalliseen pelihalliin alexin on löydettävä palatsista kehdeksan kartanriekaletta.
Peli kuuluu ilmeisesti sarjaan "orientoivat opinnot pikkuväelle". Alexin on tehtävä läksyt vastailemalla omitoisiin monivalintakysymyksiin ("Mikä on salasana Space Harrierin 15 tasolla?"). Alex ei saa koskea isin tietokoneeseen. Alex ei saa kiipeillä rikkinäisillä portailla. Alex ei saa pistää päätään kuumaan pyykkipataan. Jos Alex on tuhma, Alex kuolee. Ja taas peli alkaa alusta.
Kun kartta on koossa, pääsee ninjamiesten kansoittamaan metsään. Mutta ensimmäinen osa on niin puuduttava, ettei sitä jaksa pelata. En ymmärrä.

Kolikkopelikäännöksiä

Lopuksi pikaiset arviot parista vanhemmasta kolikkopelistä.
Iremin surrealistinen R-Type on lisäaseiden ja loppuhirviöiden räiskintäklassikko, mutta miten se kääntyy Segaan? Hyvin kääntyy, sillä grafiikka on fantastista ja pelattavuus lähes identtinen kolikkopelin kanssa. Ainoa valittamisen aihe on pelihahmojen välkkyminen, mikä on ruman näköistä ja valillä suorastaan häiritsee pelaamista.
Vähemmän onnistunut kolikkokäännös on helikopteriaiheinen Thunder Blade. Pystyyn vierivät jaksot ovat aneemisia eikä ensimmäisellä tasolla ole jälkeäkään alkuperäisen hienosta zoomauksesta. Komiulotteisen jakson vieritys on takkuista ja pelattavuus onneton. En suosittele.

Vrum, vrum, vroom

Ensin oli autopelejä, sitten tulivat muotiin epämääräiset ammuskelun ja ajamisen yhdistelmät, kunnes lupulta joku tajusi, että toisten autojen jahtaaminen on luontevin lisä pelin sisältöön.
Taiton kolikkopeli Chase H.Q. on peli-idean kuuluisin pioneerityö. Pelaajalla on siviiliautolla hurjastelevan etsivän rooli ja tehtävänä rytistää lyttyyn etsintäkuulutettuja vauhtimaanikoita. Segan versio on oudon vaisu aina grafiikkaa ja piipittävää musiikkia myöten. Kolmiulotteisesti vierivässä tiessä on kyllä vauhdin tuntua, mutta se kääntyilee oudosti hypähdellen ja kuvakulma on liian alhaalta. Ohjaimen nappulavalikoima on huvennut vaihteisiin, kaasuun ja turbonamikkaan, joten jarrua ei ole, mikä on todella rasittavaa tiukoissa kurveissa.
Pienen tunnustelun jälkeen peli alkaa jotenkin sujua, mutta ei silti onnistu pumppaamaan tarpeeksi adrenaliinia verenkiertoon. Päällimmäiseksi mielikuvaksi jää pettynyt olo.
Segan Battle Out Run on kuin riisuttu versio Chase H.Q.:sta, mutta huomattavasti pelattavampi ja grafiikaltaan aivan toista luokkaa. Sulavasti mutkittelevalla kolmikaistaisella tiellä syöksyvän punaisen Ferrarin ohjauksessa on mainio tuntuma. Paitsi että auto liikkuu sivusuunnassa niin hitaasti, että mutkan takaa eteen singahtavia hidastelijoita ei aina kerkiä väistää. Onneksi pientareen kautta koukkiminen ei mitenkään olennaisesti häiritse matkantekoa. Vaikeustaso on hiottu todella tarkkaan. Kun rosmon saa kiinni ja sitä alkaa töniä romuksi, toimituksesta kehkeytyy hermoja riipivä sekunttipeli.
Moduullin lykkää mielellään koneeseen pelkästään ajamisen vuoksi. Kunhan Sega vielä viitsisi pistää mukaan kumpuilevaa maastoa, kuten Nintendon Rad Racerissa, tuloksena olisi huippuluokan autoilupeli.

Kalasnikovin jytinää

Operation Wolf on Taiton (iki)vanha kolikkopeli, jonka teho perustui siihen, että pikseleitä lahdattiin jykevällä valokiväärillä. Segaan peli kääntyy mainiosti, vaikka kiväärin tilalla onkin vähemmän vaikuttava Light Phaser. Mitään syvällistä sisältöä pelissä ei ole, kunhan niitetään verkkaisesti vierivä ruutu tyhjäksi vihollisista ja varotaan siviileitä. Erikoisin idea on siinä, että toisessa kädessä pidetään tavallista peliohjainta, jota käytetään kranaatiinheittimenä.
Pohdiskelut tällaisen ihmisteurastuksen moraalista jääköön muille, pelinä OW on erinomaisen onnistunut, juuri sopivan vaikea, tunnelmaltaan tiivis ja hienolla grafiikalla viimeistelty. Ehdottomasti Segan paras valopistoolipeli.
Toinen Segan rytistään ja rynnäköidään -peli on Double Hawk. Se on tehty valopistoolipelin tyyliin, mutta ampumiseen käytetään tavallista ohjainta. Rambomaisen sankarin ylävartaloa liikutellaan ruudun alalaidassa, hitaasti nylkyttävää tähtäintä maiseman päällä, eikä systeemi edes toimi erityisen hyvin. Operation Wolfin jälkeen peli tuntuu tahmealta ylämäkeen survomiselta. Mahdollisuus kaksinpeliin lisää kiinnostavuutta jonkin verran, mutta yksitoikkoisuus ja karkea grafiikka ovat lopullinen naula arkkuun.

I've added these to the review pages on the site.

Paul Baker wrote

Do you have write-ups of the reviews in the original Finnish?

Kaunisto wrote

Here's original Finnish versions for the ones in the first post.

Thank you for taking the time to input these.

Author	Message
Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	Reviews from Finland Posted: Wed May 02, 2012 7:04 pm
Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	I'll just post these here for all to read and you can use them freely any way you wish. Some background: MikroBitti is the oldest and most prestigious computer magazine in Finland. In early 90's it had section called "Konsolaatikko" (laatikko is Finnish for box, referring to both shape of consoles and a magazine article). These are SMS game reviews from the magazines I happen to have, translated to my best ability. All reviews by Jukka Tapanimäki, creator of several C64 games including Netherworld. He died 2000. MB1/90 (first Konsolaatikko) Ninjaing and gun heroes Shinobi is Sega's coin-op, easiest to recognize from line of Marilyn poster halfway first level. The game is straight forward, honestly commando-spirited murder business. you begin with throwing stars and fists, but swords, grenades and other can be found to add options. Levels are guised as special missions. for example in end of first level waits a heavily armored giant and on second level a well-manned helicopter. Between levels you can gather ninja magic on bonus tracks where you throw stars at back and forth running guys. Shinobi is externally sweet and has well-finished playability, but the mundane format didn't give special vibes. Light gun is nice thingie because it lets you slaughter characters on the screen "for real". Sega's Wanted offers genuine gunpowder-reeking western stuff. Although it is unintentionally comical that gun says Light Phaser. Game tests gunnery skills in various scenarios, first of which empties city of trash folk. Triggerfinger must be controlled, as killing innocent civilians isn't acceptable. In second part you ride like a storm wind and try to hit moving targets for change. Game also has trick shooting where you drop cans in genuine Alan Ladd style. As an old marksman I assumed the job much easier, but what happened was most of ammo ending all around walls. Only after changing to sturdy shotgun grip I started to get results. Pointing at screen is itself is entertaining, so with a bit of imagination Wanted has been made a first class game. Shinobi 3/5 Wanted 4/5 MB4/90 Alex-brad's foolings Sega's Alex Kidd: High-Tech World depicts harsh life of little Japanese prince. To get to local arcade Alex must find eight map pieces from palace. Apparently game is from series "101 for little folks". Alex must do homework by answering odd multiple choice questions ("What is password for Space Harrier level 15?"). Alex mustn't touch daddy's computer. Alex mustn't put head in laundry cauldron. If Alex is bad, Alex dies. And game starts again from beginning. When map is full you get to a forest inhabited by ninjamen. But first section is so numbing you can't bother to play it. I can't understand. Coin-op conversions Finally quick reviews of couple older coin-ops. Irem's surreal R-Type is a shoot-'em-up classic of bonus weapons and boss monsters, but how does it convert to Sega? Converts fine, as graphics are fantastic and playability almost equal to coin-op. Only complaint is the flashing avatar, which looks ugly and occasionally practically disturbs playing. Less successful coin-op conversion is helicopter game Thunder Blade. Vertically scrolling parts are anemic and first level has non of original's great zooming. Threedimentional part's scrolling is sticky and playability lousy. Not Recommended. Alex Kidd: High-Tech World: 62 R-Type: 89 Thunder Blade: 56 MB8/90 Vrum, vrum, vroom First there were car games, then became fashionable miscellaneous mixtures of driving and shooting, until somebody realized chasing other cars was the most natural thing to add. Taito's coin-op Chase H.Q. is the most famous pioneer work of the concept. Player has role of detective driving recklessly a civilian car with mission to crush flat wanted speed maniacs. Sega versions is strangely mild all the way to graphics and beeping music. Threedimensionally rolling road does have feeling of speed, but it turns with odd jumpy way and point of view is too low. Pad's button selection has diminished to gears, gas and turbo, so there's no break, which is truly frustrating in tight curves. After getting some feel the game starts to work, but still isn't able to pump enough adrenalin into circulation. Primary mental image it left is disappointed feeling. Sega's Battle Out Run is like a trimmed down version of Chase H.Q., but considerably more playable and in whole different league at graphics. Control of red Ferrari changing along smoothly curving three-lane road has excellent feel. Except that car moves so slowly sideways that you don't have time to dodge crawlers appearing in corner. Fortunately going bit offroad doesn't considerably bother traveling. Difficulty level has been worked out very carefully. When you finally catch the bad guy and start to crash him, the effort becomes nerve-wrecking fight for seconds. You'll gladly jam the cartridge in machine just for driving. If only Sega bothered to put in rolling hills, like in Ni**do's Rad Racer, the result would be a top class driving game. Chase H.Q.: 70 Battle Out Run: 81 MB9/90 Rumble of Kalashnikov Operation Wolf is (ages) old coin-op by Taito, the power of which was based on slaughtering pixels with a sturdy light rifle. Into Sega the game translates well, even though instead of rifle you have less impressive Light Phaser. There's nothing deep in the game, you just reap slowly scrolling screen empty of enemies and watch out for civilians. The most unusual idea is that other hand holds ordinary pad that's used as grenade launcher. Let others ponder about morale of such human slaughter, as game OW is extremely successful, just difficult enough, intensive by feeling and finalized with fine graphics. Definitely Sega's best light gun game. Other Sega's rumble-and-charge game is Double Hawk**. It's made like a light gun game, but you use regular pad for shooting. Rambo-ish hero's upper body is moved along bottom, slowly jerking sights over scenery and the system doesn't even work particularly well. After Operation Wolf the game feels numbingly sticky uphill grinding. Two-player option adds some interest, but monotonity and rough graphics are last nail to coffin. Operation Wolf: 83 Double Hawk: 66

albino_vulpix Joined: 05 Jun 2007 Posts: 258 Location: Melbourne, Australia	Posted: Thu May 03, 2012 8:47 am
	Thanks for putting that effort in!

Maxim Site Admin Joined: 19 Oct 1999 Posts: 14745 Location: London	Posted: Thu May 03, 2012 9:27 am
	I've added them to the site, so they also show up on the game pages.

RetroSpark Joined: 08 Dec 2005 Posts: 488 Location: Melbourne, Australia	Posted: Mon May 07, 2012 6:45 am
	Thank you for creating these translations. Do you have write-ups of the reviews in the original Finnish?

Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	Posted: Mon May 07, 2012 8:36 pm
Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	No, I just wrote the translations. I can do it later, but there's something else first - turns out I did have some more of these. Coming... next time I have nothing to do.

Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	Posted: Mon May 14, 2012 3:06 pm
Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	Some more background. 1987-1991 MikroBitti had an annual/semi-annual special called simply Pelit(=Games), originally subtitled "computer game yearbook". Originally it was just a collection of all game reviews of year's MBs. Then they began adding new articles to it, moved from annual to Spring and Autumn issues and finally 1992 started Pelit as separate games magazine that still exists. I believe the two 1990 Pelit issues are only ones where Konsolaatikko (or any console) reviews are included and of those I have Autumn. These are in fact rewritten reviews from MB 7-12/90. As you see above, the original reviews more or less were two or more games in once article. But in Pelit (1990 Autumn) each review is separate, so they had to be slightly rewritten. However it doesn't for some reason include all SMS reviews from those issues, for example Double Hawk is missing. The Pelit versions had added rating for graphics, sound, playability and "attraction" (I can't think for this better than literal translation). The general score remained same. The added scores for games above: Chase H.Q. (70) Graphics: 69 Sound: 62 Playability: 70 Attraction: 75 Battle Out Run (81) Graphics: 85 Sound: 82 Playability: 80 Attraction: 78 Operation Wolf (83) Graphics: 79 Sound: 75 Playability: 82 Attraction: 80 Tennis Ace Tässäpä oiva peli kaikille segaileville pikkubeckereille ja -navratiloville. Segan urheilutarjonta ei päätä huimaa ja tasokin on ollut aika vaihtelevaa, mutta tennisässä venyy niukkaa erävoittoon tie-brakessa. Tennis Acen vahvin puoli on monipuolinen sisältö, sikäli kun Pongia vastaavaan peli-ideaan yleensä mahtuu monipuolisuutta. Pelaaminen onnistuu yksin tai kaksin sekä eräänlaisessa sekanelinpelissä, jossa kaverukset voivat pelata joko tiiminä tai toisiaan vastaan parinaan tietokoneen ohjaama ukkeli. Laajassa optiovalikoimassa löytyy sellainenkin erikoisuus kuin erilaiset kentän pinnoitteet. Äänipuolella on kuusi valinnaista taustamusiikkia, jotka kaikki kuitenkin ovat samaa puuduttavaa piipitystä. Syötön antaminen on kuvattu animoidussa sivukuvassa, pelin aikana näkymä on suoraan ylhäältä. Tavallisten rysty- ja kämmenlyöntien lisäksi valikoimaan kuuluvat pysäytys-, nosto-, ja iskulyönnit, myös lentolyönnit verkolta ovat mahdollisia. Peli on varsin suurpiirteinen iskujen osumisessa, yleensä riittää kun huitaisee pallon suuntaan, mutta lyönnin suuntaaminen haluamaansa suuntaan onkin jo huomattavasti hankalampaa. Pelituntumassa ei ole muuta valittamista kuin ottelijoiden liikkuminen, joka muistuttaa nestemäisessä ilmakehässä liikkumista, sama pätee palloon. Nopeus on kuitenkin pelattavuuden kannalta sopiva, tiiviimpi tempo alkaisikin tuntua pingikseltä. Tennis Acessa riittää pelaamista pitkäksi aikaa, jos ei kovin nirsoksi heittäydy. Here's a fine game for all Segaing little Beckers and Navratilovas. Sega's sports offerings aren't dizzying and quality has been quite varying, but tennis ace stretches to barely win set in tie-brake. The strongest aspect of Tennis Ace is diversity, as far as a game concept equivalent to Pong can have diversity. You can have one or two players and a kind of mixed doubles, where buddies can play as team or against each other partnered by computer controlled fellow. Wide selection of options includes such specialty as different court surfaces. On sounds you have six background musics to choose, which however are all similar numbing beeping. Serving is shown in animated side image, during play view is directly from above. Besides regular backhand and flat stroke there's choice of drop shot, lob and smash, also volley on net is possible. Game is rather magnanimous on strokes connecting, usually it's enough to swing in direction of ball, but aiming the stroke where you want to is quite a lot harder. Only thing to complain about game feel is player movement, which resembles moving in liquid atmosphere, same goes for ball. However speed is suitable for playability, tighter tempo would begin to feel like table tennis. There's plenty to play in Tennis Ace, if you're not too picky. Graphics: 75 Sound: 68 Playability: 82 Attraction: 77 Total score: 82 California Games Kotimikroilijoille tuttu perijenkkiläisiä nuorisohuveja simuloiva paketti on inkarnoitunut vähän joka koneelle. Eipä siinä olekaan mitään ihmettelemistä. Pelin aihepiiri toimii ärsykkeenä myyville mielikuville: räikeissä shortseissa lautailevia kalifornialaisia bodareja, hyvävartaloisia bikinikaunottaria, paahdetta ja ruskettunutta pintaa. Urheilupeleille epätyypillisesti CG ei vaadi ankaraa ohjaimen renkutusta, vaan monipuolisen ja -mutkaisen ohjauksen hallintaa. Alkuperäiseen versioon verrattuna grafiikkaa, ääniä tai edes pelattavuutta ei ole muutettu juuri mihinkään suuntaan. Foot Bag eli narupallon potkiminen oli ainakin kotimikroissa mielenkiintoisin laji, mutta Segan versiossa se on toteutettu kehnosti. Miekkosella on niin hitaat nivelet, että pallo karkaa ensimmäisestä huonosti suunnatusta potkusta. Rampissa temppuilu rullalaudalla on ehkä paketin paras laji, mutta hankalat ohjauskomennot eivät aivan heti mene selkäytimeen. Rullaluistelu sekä BMX-pyöräily ovat myös paremmasta päästä. Edellisessä viuhdotaan jalkakäytävällä, joka on täynnä roskaa, viemärinkansia ja muita esteitä, jälkimmäisessä taas tehdään akrobaattitemppuja mäkisellä radalla. Surffailun vielä kestää, mutta frisbeen heiton apaattinen tylsyys ei Segan versiossa ole muuksi muuttunut. Pienellä porukalla pelatessa kalifornialaiset pelit ovat oivaa ajantappohuvia, mutta yksin pelatessa on vaikea pidätellä haukotusta. Menestyksestään huolimatta California Games on mielistäni Epyxin urheilusarjan huonoin, mutta toistakin mieltä saa olla. Package familiar to home computerists simulating true American youth activities has incarnated to about every system. Nothing to wonder about on that. Game's subjects inspires selling mental images: Californian bodybuilders boarding in bright shorts, shapely bikini beauties, sunshine and tanned skin. Atypically for sport games CG doesn't require fast pad jerking, but learning diverse and complicated control. Compared to original version, graphics, sounds or even playability have hardly changed in any way. Foot Bag or stringball kicking was at least in home computers the most interesting sport, but in Sega version it's badly made. The guy has so slow joints that ball escapes on first poorly aimed kick. Doing tricks on skateboard in ramp is perhaps best sport in package, but tricky controls don't quite right away get in spinal cord. Rollerskating and BMX biking are also better ones. In former you swish along sidewalk full of trash, sewer covers and other obstacles, in latter you do acrobatics on a hilly track. Surfing is tolerable, but the apathetic boredom of frisbee throwing hasn't changed to different in Sega version. Playing with small crowd Californian games are good time-killing fun, but playing alone it's hard to hold back yawn. Despite its success California Games is in my opinion worst of Epyx' sports series, but you're allowed to disagree. Graphics: 77 Sound: 78 Playability: 79 Attraction: 72 Total score: 80 Dynamite Dux Dynamiitiankkojen edesottamuksiin tutustuttiin kotimikroilla jo aikoja sitten, mutta yllättäen Segan versio hakkaa ne kaikki pelattavuudessa ja osittain myös grafiikassa. Kyseessä on mätkimispeli, jossa nyrkkeilyhanskaiset ankkapolot rytistävät kumoon eläinaiheista hirviökuntaa mitä erilaisemmilla käteen osuvilla välineillä sekä räjähtävillä pyöritysiskuilla. Vaakaan vierivissä fantasiamaisemissa voi tepastella yksin tai kaksin, jolloin liekinheittimistä, ohjuksista ja kivenmurikoista kinastelee ankkaveljesten reipas parivaljakko. Peliin on saatu kiinnostavuutta lisäävää vaihtelua sijoittamalla puolimatkaan risteys, jossa voi valita mieleisensä kulkutien. Isompiin mörköihin, kuten vallattomiin tuliolentoihin ja kivimiehiin törmätään pariinkin otteeseen, tason puolivälissä ja lopussa. Sekä sankarit että söpöt nallehirviöt ovat sympaattisia persoonallisuuksia ja pelissä on muutenkin mainio sarjakuvamaisen surrealistinen tunnelma. Taustagrafiikaltaan peli on ehdottomasti Segan parhaimmistoa, itse asiassa taso on täysin vertailukelpoinen Amigan version kanssa. Amigan ja kuusnelosen versioihin verrattuna Segan DD on selvästi nautittavampi. Varsinkin loppuhirviöiden kanssa kahinointi on paremmin normaalille keskivertopelaajalle mitoitettua. Erinomaisen toimivuuden kääntöpuolena on kuitenkin liiallinen helppous. Alkuun ei tarvitse palata, minkä vuoksi selvitin koko hoidon suunnilleen puolessa tunnissa. Niinpä peliä voi suositella vain hyvin nuorille tai täydellisille aloittelijoille. Actions of dynamite ducks have been seen in home computers for long, but surprisingly Sega version beats them all in playability and also partially in graphics. This is a beat'em-up, in which poor ducks with boxing gloves rumble down animal-themed monsterdom with most variable equipment they can find and with explosive spinning hits. In vertically scrolling fantasy scenery you can walk alone or on two, when jolly pair of duck brothers quarrels on flamethrowers, missiles and boulders. Game has been made more interesting and variable by adding halfway forks where you can choose your way. Bigger ogres like wild fire creatures and stonemen we meet couple times, in halfway and end of level. Both the heroes and cute teddymonsters are sympathetic personalities and game in general has fine comic-like surreal feel to it. On background graphics the game is definitely among best of Sega, in fact quality is fully comparable to Amiga version. Compared to Amiga and C64 versions Sega's DD is clearly more enjoyable. Especially duking it out with end bosses has been better fitted for normal average player. Downside of excellent functionality is being too easy. Because you don't have to return to beginning, I beat the whole thing in about half an hour. Therefore game can only be recommended for very young or utter beginners. Graphics: 89 Sound: 80 Playability: 85 Attraction: 79 Total score: 80 Shanghai Shangai harhailee sujuvasti elektronisen viihteen rajamaastossa. Se ei ole hyppelypeli, ammuntapeli tai edes seikkailupeli, vaan eräänlainen kiinalainen pasianssi, jota pelataan Mah Jong -palikoilla. Pelin alussa mutkikkailla kuvioilla koristellut tiilet on ladottu pöytään laakeaksi pyramidiksi, jota kutsutaan lohikäärmekuvioksi. Tarkoituksena on tyhjentää läjä paloista, mikä tapahtuu siten, että etsitään kaksi identtistä nappulaa, jotka voi poistaa muita nappuloita häiritsemättä, toisin sanoen palikan on oltava pinon päällä ja oikealla tai vasemmalla on oltava vapaata tilaa. Pasianssin tyylisen yksinpelin lisäksi Sanghaissa voi kilpailla kaverinsa kanssa, jolloin siirtovuoro vaihtuu tasaisin välein. Lisäksi löytyy turnauspeli, jossa pelaajat voivat tehdä ennätyksiä saman palikkakasan tyhjentämisessä. Ratkaistavaksi voi valita täysin satunnaisen sekoituksen tai jonkin kymmenestä valmiiksi laaditusta kuviosta, jotka on tarkoituksella tehty mahdollisimman hankaliksi. Pelinappulat on koristeltu niin monimutkaisilla merkeillä ja kuvilla, että aluksi yhdenkin parin löytäminen on ankara ponnistus. Pelillä taitaa kuitenkin olla melkoinen havaintokykyä kehittävä vaikutus, sillä jokaisen istunnon jälkeen parit alkaa nähdä yhä nopeammin ja pelaajalle kehittyy myös kyky nähdä tilanteen taktiset nyanssit. Tyypillisen itämaista syvämietteistä tunnelmaa täydentää muutama valinnainen taustamusiikki. Näin alkeellinen peli-idea ei ehkä kuulosta kovin innostavalta, mutta ihme kyllä pelin ääressä tulee istuneeksi tuntitolkulla eikä sen ajaton lumous aivan hetkessä haalistu. Suositellaan stressilääkkeeksi. Shangai is smoothly lost in borderlands of electronic entertainment. It is not platformer, shooter or even adventure game but a sort of Chinese solitaire played with Mah Jong blocks. In beginning of game the tiles decorated with complicated patterns are laid on table in wide pyramid known as dragon pattern. Purpose is to empty the pile of pieces which happens by finding two identical pieces that can be removed without disturbing other pieces, in other words block must be on top of pile and there must be free space right or left. Besides solitaire style single player you can compete with your buddy in Shanghai, when turns change in regular intervals. There's also tournament game where players can do records emptying same pile of blocks. to solve you can choose a random mix or one of ten preset patterns, which have been purposely made as difficult as possible. Gamepieces are decorated with so complicated markings and pictures that in beginning even finding one pair is a hard task. But the game appears to have considerable effect of improving observation abilities, as after every session one starts to see pairs ever faster and player also develops ability to see tactical nuances of situation. Typically oriental atmosphere of deep thought is completed by few optional background musics. So primitive game concept may not sound very exciting, but oddly one ends up sitting at the game for hours and its timeless charm doesn't fade in a moment. Recommended as stress cure. Graphics: 75 Sound: 79 Playability: 85 Attraction: 89 Total score: 88

Maxim Site Admin Joined: 19 Oct 1999 Posts: 14745 Location: London	Posted: Mon May 14, 2012 3:36 pm
	You're welcome to add them to the site, just navigate to a URL like http://www.smspower.org/Reviews/TennisAce-SMS-Pelit-Autumn1990 click on "Template - Review" and go from there. Don't forget to leave a blank line between paragraphs and use the Preview button.

Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	Posted: Mon May 14, 2012 10:15 pm
Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	Um... how about you do that for me? My internet use is a bit troubled due my lo-tech systems.

BKK Joined: 01 May 2011 Posts: 469	Posted: Tue May 15, 2012 12:36 am
BKK Joined: 01 May 2011 Posts: 469	Thanks for these, I added them for you.

Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	Posted: Wed Jun 06, 2012 6:02 pm
Kaunisto Joined: 19 Apr 2012 Posts: 51 Location: Finland	Here's original Finnish versions for the ones in the first post. Ninjailua ja pyssysankareita Shinobi on Segan kolikkopeli, jonka varmin tuntomerkki on ensimmäisen tason puolivälistä löytyvä rivistö Marilyn-julisteita. Peli on suoraviivaista ja rehdin kommandohenkistä murhameininkiä. Aluksi aseistuksena on heittotähdet ja nyrkit, mutta valikoimaan voi lisätä miekkoja, kranaatteja ja muuta kättä pidempää. Tasot on puettu erikoistehtävien hahmoon. Esimerkiksi ensimmäisen tason lopussa odottaa vahvasti haarniskoitu jättiläinen ja toisella tasolla tuhdisti miehitetty helikopteri. Tasojen välissä voi haalia ninja-magiaa bonusradoilla, missä viskellään heittotähdillä edes takaisin säntääviä ukkeleita. Shinobi on ulkoisesti sievä ja pelattavuudeltaan hiottu, mutta formaatin tavanomaisuus ei ihmeempiä vibroja herätellyt. Valopistooli on siitä kiva kapistus, että kuvaruudulla koikkeloivia hahmoja voi lahdata "oikeasti". Segan Wanted tarjoaa aitoa ruudinkatkuista lännenmeininkiä. Vaikka onhan se tietysti tahattoman koomista, että aseessa lukee Light Phaser. Pelissä asetaidot testataan vaihtelevissa skenaarioissa, joista ensimmäisessä tyhjennetään kaupunki rikollisesta roskaväestä. Liipasinsormea on hiukan hillittävä, sillä viattomien sivustakatsojien murhaamiseen ei suhtauduta suopeasti. Toisessa osiossa ratsastetaan myrskytuulen lailla ja yritetään vaihteeksi osua liikkuviin maaleihin. Pelistä löytyy myös trikkiamuntaa, jossa pudotellaan purtiloita aitoon Alan Ladd -tyyliin. Vanhana valioluokan ampujana kuvittelin homman paljon helpommaksi, mutta niinhän siinä kävi, että suurin osa ammuksista ropsahteli päin seiniä. Vasta omaksuttuani tukevan pumppuhaulikko-otteen alkoi syntyä tulosta. Ruudulle sohiminen on sinänsä viihdyttävää, joten ripauksella mielikuvitusta Wantedista on saatu ensiluokkainen peli. Alex-kakaran sekoilut Segan Alex Kidd: High-Tech World on kuvaus japanilaisen pikkuprinssin kovasta elämästä. Päästälseen paikalliseen pelihalliin alexin on löydettävä palatsista kehdeksan kartanriekaletta. Peli kuuluu ilmeisesti sarjaan "orientoivat opinnot pikkuväelle". Alexin on tehtävä läksyt vastailemalla omitoisiin monivalintakysymyksiin ("Mikä on salasana Space Harrierin 15 tasolla?"). Alex ei saa koskea isin tietokoneeseen. Alex ei saa kiipeillä rikkinäisillä portailla. Alex ei saa pistää päätään kuumaan pyykkipataan. Jos Alex on tuhma, Alex kuolee. Ja taas peli alkaa alusta. Kun kartta on koossa, pääsee ninjamiesten kansoittamaan metsään. Mutta ensimmäinen osa on niin puuduttava, ettei sitä jaksa pelata. En ymmärrä. Kolikkopelikäännöksiä Lopuksi pikaiset arviot parista vanhemmasta kolikkopelistä. Iremin surrealistinen R-Type on lisäaseiden ja loppuhirviöiden räiskintäklassikko, mutta miten se kääntyy Segaan? Hyvin kääntyy, sillä grafiikka on fantastista ja pelattavuus lähes identtinen kolikkopelin kanssa. Ainoa valittamisen aihe on pelihahmojen välkkyminen, mikä on ruman näköistä ja valillä suorastaan häiritsee pelaamista. Vähemmän onnistunut kolikkokäännös on helikopteriaiheinen Thunder Blade. Pystyyn vierivät jaksot ovat aneemisia eikä ensimmäisellä tasolla ole jälkeäkään alkuperäisen hienosta zoomauksesta. Komiulotteisen jakson vieritys on takkuista ja pelattavuus onneton. En suosittele. Vrum, vrum, vroom Ensin oli autopelejä, sitten tulivat muotiin epämääräiset ammuskelun ja ajamisen yhdistelmät, kunnes lupulta joku tajusi, että toisten autojen jahtaaminen on luontevin lisä pelin sisältöön. Taiton kolikkopeli Chase H.Q. on peli-idean kuuluisin pioneerityö. Pelaajalla on siviiliautolla hurjastelevan etsivän rooli ja tehtävänä rytistää lyttyyn etsintäkuulutettuja vauhtimaanikoita. Segan versio on oudon vaisu aina grafiikkaa ja piipittävää musiikkia myöten. Kolmiulotteisesti vierivässä tiessä on kyllä vauhdin tuntua, mutta se kääntyilee oudosti hypähdellen ja kuvakulma on liian alhaalta. Ohjaimen nappulavalikoima on huvennut vaihteisiin, kaasuun ja turbonamikkaan, joten jarrua ei ole, mikä on todella rasittavaa tiukoissa kurveissa. Pienen tunnustelun jälkeen peli alkaa jotenkin sujua, mutta ei silti onnistu pumppaamaan tarpeeksi adrenaliinia verenkiertoon. Päällimmäiseksi mielikuvaksi jää pettynyt olo. Segan Battle Out Run on kuin riisuttu versio Chase H.Q.:sta, mutta huomattavasti pelattavampi ja grafiikaltaan aivan toista luokkaa. Sulavasti mutkittelevalla kolmikaistaisella tiellä syöksyvän punaisen Ferrarin ohjauksessa on mainio tuntuma. Paitsi että auto liikkuu sivusuunnassa niin hitaasti, että mutkan takaa eteen singahtavia hidastelijoita ei aina kerkiä väistää. Onneksi pientareen kautta koukkiminen ei mitenkään olennaisesti häiritse matkantekoa. Vaikeustaso on hiottu todella tarkkaan. Kun rosmon saa kiinni ja sitä alkaa töniä romuksi, toimituksesta kehkeytyy hermoja riipivä sekunttipeli. Moduullin lykkää mielellään koneeseen pelkästään ajamisen vuoksi. Kunhan Sega vielä viitsisi pistää mukaan kumpuilevaa maastoa, kuten Nintendon Rad Racerissa, tuloksena olisi huippuluokan autoilupeli. Kalasnikovin jytinää Operation Wolf on Taiton (iki)vanha kolikkopeli, jonka teho perustui siihen, että pikseleitä lahdattiin jykevällä valokiväärillä. Segaan peli kääntyy mainiosti, vaikka kiväärin tilalla onkin vähemmän vaikuttava Light Phaser. Mitään syvällistä sisältöä pelissä ei ole, kunhan niitetään verkkaisesti vierivä ruutu tyhjäksi vihollisista ja varotaan siviileitä. Erikoisin idea on siinä, että toisessa kädessä pidetään tavallista peliohjainta, jota käytetään kranaatiinheittimenä. Pohdiskelut tällaisen ihmisteurastuksen moraalista jääköön muille, pelinä OW on erinomaisen onnistunut, juuri sopivan vaikea, tunnelmaltaan tiivis ja hienolla grafiikalla viimeistelty. Ehdottomasti Segan paras valopistoolipeli. Toinen Segan rytistään ja rynnäköidään -peli on Double Hawk. Se on tehty valopistoolipelin tyyliin, mutta ampumiseen käytetään tavallista ohjainta. Rambomaisen sankarin ylävartaloa liikutellaan ruudun alalaidassa, hitaasti nylkyttävää tähtäintä maiseman päällä, eikä systeemi edes toimi erityisen hyvin. Operation Wolfin jälkeen peli tuntuu tahmealta ylämäkeen survomiselta. Mahdollisuus kaksinpeliin lisää kiinnostavuutta jonkin verran, mutta yksitoikkoisuus ja karkea grafiikka ovat lopullinen naula arkkuun.

Maxim Site Admin Joined: 19 Oct 1999 Posts: 14745 Location: London	Posted: Wed Jun 06, 2012 9:29 pm
	I've added these to the review pages on the site.

RetroSpark Joined: 08 Dec 2005 Posts: 488 Location: Melbourne, Australia	Posted: Mon Jun 18, 2012 8:41 am
	Paul Baker wrote Do you have write-ups of the reviews in the original Finnish? Kaunisto wrote Here's original Finnish versions for the ones in the first post. Thank you for taking the time to input these.

Forums

View topic - Reviews from Finland